-
Nuorisoala: Uudet Nuorten Agenda2030- ja Nuorten ilmasto- ja luontoryhmän jäsenet on valittu!
Nuorten Agenda2030-ryhmä valtioneuvoston kanslian alaisen kestävän kehityksen toimikunnan työtä ja Nuorten ilmasto- ja luontoryhmä tukee ministeriöitä nuorten osallisuuden suunnittelussa ja toteutuksessa. Allianssi avaa vuosittain haut ryhmän jäseniksi. Ryhmien kokoonpanosta päättää Allianssin hallitus.
-
Pörssisäätiö: ”Mitä nuorempana aloittaa sijoittamisen, sitä paremmalta tulevaisuus näyttää!”
Pörssilähettiläs-kauden päättäjäisiä vietettiin tiistaina Helsingissä. Pörssitalolla kuultiin puheenvuoroja sekä palkittiin lukuvuoden onnistumisia. Illan aikana pörssilähettiläät Pihla Pöllänen ja Huugo Wahalahti pohtivat, mitä kaikkea pörssilähettiläänä toimiminen merkitsee.
-
Kirkko Tampereella: Partiolaiset keräävät kynttilät pois hautausmailta
Voit lukea julkaisun myös sen alkuperäisessä julkaisupaikassa, Tampereen seurakuntien verkkosivuilta Keskiviikkona 27.12. joukko tamperelaisia partiolippukuntia osallistui Ekoteko-tempaukseen ja keräsi hautausmailla kynttilöitä pois haudoilta ja lajitteli ne. Kynttiläjätettä kertyy joulun aikana niin paljon, että seurakuntien omin voimin sitä ei voitaisi kunnolla kierrättää. Tampereen seurakunnat maksaa jokaiselle Ekoteko-kampanjaan osallistuvalle partiolippukunnalle kertakorvauksen tehdystä työstä.Keskiviikkona kynttiläjätettä kerättiin Kalevankankaan, Lamminpään…